2019 niputettuna

0

Vuosi on lopuillaan ja ajattelin että olisi kiva vähän kurkistaa taaksepäin mitä kaikkea ehti tapahtua 🙂

Tammikuu

Näemmä viime vuoden loppu oli yhtä hektinen kuin tänäkin vuonna ja blogin kirjoitus sai väistyä muun tieltä (kuten tänäkin vuonna).

Vuosi 2019 käynnistettiin kuitenkin touhukkaasti kylppäriremontilla, josta olin haaveillut jo jonkin aikaa. Kolme viikkoa elettiin ilman juoksevaa vettä ja vessassa käytiin taloyhtiön saunassa. Ei ehkä kovin hurmollista aikaa raksapölyn ja melun keskellä, mutta lopputulos oli sen arvoinen. Tällöin vielä ajateltiin, että asutaan kämpässä vähän pidempään ja remontissa otettiin huomioon MS-tauti kalusteiden sijoittelun suhteen ja mm. lattialaatan valinnassa.

ptr

Helmikuu

Alkuvuonna pohdin selkeästi omaa jaksamistani ja tarvetta suorittaa asioita. Taisin silloin jo kaivata vähän hiljaisempaa vuotta.. Syntyi tekstit Tie kiireisestä suorittajasta kotihiireksi ja Vain hullut tarvitsevat terapiaa.

Terapian rinnalle kaipasin hyvää ruokaa ja tein Maailman parasta pitsaa

Helmikuussa käytiin myös Rakenna ja sisusta -messuilla, jossa heräsi ajatus tontin ostosta ja talon rakentamisesta. Tontti löytyi ja hakupaperit pistettiin sisään.

Maaliskuu

Maaliskuussa pohdin tekemiäni Uudenvuodenlupauksia , jotka liittyivät enimmäkseen itsemyötätuntoon ja hyvinvointiin.

Saimme ilmoituksen, että tontti saatiin ja pankkien kilpailutus aloitettiin urakalla. Lomailin viikon verran ja suunnittelin tontille nousevaa taloa.

Huhtikuu

Huhtikuussa kerroin teillekin tonttikaupoista Ravasimme kaikissa mahdollisissa talonäytöissä ja koitimme pohtia, minkälainen talo olisi meille oikea. Sovimme treffejä useiden eri talotoimittajien kanssa ja aloitimme kilpailutuksen. Kilpailutimme yhteensä 8 eri toimittajaa. Laitoimme myös asuntomme myyntiin.

Toukokuu

Toukokuussa pohdin liikunnan vaikutusta MS-tautiin ja kävin Neuroliiton järjestämällä ratsastuskurssilla! Muistelin myös vanhaa harrastustani kurssin innoittamana.

Kiire alkoi näkyä, asunnon myynti, pankkien kilpailutus ja talotoimittajien kilpailutus kuormitti puhelinta, sähköpostia ja minua. Samalla koitin päästä selville rakentamisen saloista ja miettiä minkä lämmitysmuodon valitsisimme. Kirjoitin ylös vinkkejä arjen helpottamiseksi.

Toukokkuussa vietettiin myös maailman MS-päivää!

Kesäkuu

Kesäkuussa pääsin kesälomalle, mutta mielessä pyöri työelämään liittyvät asiat. Kytkennän suunnittelu oli jo täydessä vauhdissa ja asuntonäyttöjä riitti joka viikolle. Aloimme saada tarjouksia eri talotoimittajilta ja etsimme itsellemme rakennusmestaria. Tarjousten vertailu keskenään oli lähes mahdotonta ja totesimme, ettemme pärjää enää yksin ilman ammattilaisen tukea.

Kävimme nukkumassa puussa, lähimatkailemassa Mathildedalissa, melomassa muiden MS-nuorten kanssa ja äkkilähtönä Sisiliassa <3

Heinäkuu

Heinäkuussa alkoi väsymys ottaa vallan ja jo kertaalleen väistyneet MS-oireet palasivat. Koitin lepäillä mahdollisimman paljon.

Julkaisin ystävästäni tekemän haastattelun ja se onkin yksi blogini luetuimmista jutuista 🙂

Kesän helteet innosti minut kirjoittamaan myös seksistä ja sen MS-taudin vaikutuksesta seksuaalisuuteen.

Elokuu

Elokuussa kyselin Instargramissa, mitä te haluaisitte kysyä minulta. Yksi kysymyksistä oli hyvä, mutta siihen oli mahdoton vastata lyhyesti. Kirjoitin siitä kokonaisen blogipostauksen nimeltään Pelottaako sinua tulevaisuus.

Jaoin myös ohjeen helppoon arkiruokaan, quick and simple, just the way i like it!

Pankkien kilpailutus jatkui edelleen, puhelin neuvotteluja oli lähes joka viikko ja sähköposti lauloi. Mutta talotoimittajien kilpailutus päättyi kun päädyimme Skanditaloon!

Syyskuu

Kirjoitin blogiin rakennushommista ja mistä kaikesta pitääkään ottaa selvää kun ensimmäistä torppaansa haluaa pystyyn.

Kotikatu <3

Syyskuuhun kuului menoa ja meininkiä, oli vaellusta, Kytkentä-tapahtuma, asuntonäyttöjä ja loppukuusta asunto meni vihdoin kaupaksi. Kytkennässä minä ja 3 muuta otettiin neuroliiton somekanavat haltuun, videoita tapahtumasta pääsee vieläkin katsomaan Neuroliiton Instagramista tallennetuista tarinoista 🙂

Lokakuu

Lokakuun aikana etsittiin kiireellä uutta asuntoa, kun meille jäi ruhtinaalliset 2 viikkoa aikaa tyhjentää oma ja roudata kamamme muualle 😀 Onneksi uusi löytyi viikossa ja seuraavana viikkona jo muutetiin. Valtaosa tavaroista meni säilöön vuodeksi ja kaivetaan esiin kun päästään muuttamaan taloon.

Kaiken häslingin keskellä Maikkarin nettiuutiset teki minusta ja MS-taudista 2 osaisen haastattelun, ne löytyvät täältä ja täältä. Blogiin en koko kuukautena ehtinyt kirjoittaa mitään.

Lokakuussa voimat loppuivat ja kärsin pahimmasta fatiikista koskaan. Viikkoon en juuri päässyt liikahtamaan sohvalta, kun ihan vaan hengittäminenkin tuntui liian raskaalta. Kehoa kolotti ja särki jatkuvasti, eikä aivot pystyneet käsittelemään mitään. Kuukausi loppui vielä yhteen isoimmasta stresseistä kun Ella sairastui suolitukokseen ja varauiduimme jo pahimpaan. 4 päivää vietettiin eläinlääkärissä ravaten ja rahaa poltettiin reippaalla kädellä. Pääasia kuitenkin, että Mummeli tervehtyi ja voi jälleen mainiosti <3

Marraskuu

Kertoilin blogissa viime aikojen kuulumisia, järjestettiin pikkujoulut työkävereille, käytiin savusaunassa Kemiössä, tapeltiin rakennuslupahakemuksen kanssa ja esittelin teille meidän pohjapiirrustuksen! Loppukuusta kävimme myös tekemässä keittiösuunnitelmia, mutta niistä lisää myöhemmin 🙂

Joulukuu

Kuun alku ei todella sujunut odotetusti, vaan ikäviä hetkiä kävimme läpi jo heti alkuun. En ole niistä kuitenkaan tämän enempää puhunut, enkä ole valmis puhumaankaan.

Rakennuslupa meni kuitenkin vihdoin läpi, pääsin ensimmäistä kertaa avantoon tälle talvelle ja vietettiin joulua. Kuun blogipostauksena toimii tämä kirjoitus 🙂

Oli todella hauskaa käydä tällä tavalla koko vuosi läpi ja myös opettavaista. Alkuvuonna haaveilemani rauhallisempi elämän rytmi ei todellakaan toteutunut ja olen syksyn mittaan saanut kyllä maksaa siitä. Ja taidan maksella vielä jonkin aikaa, koko joulun ajan olin sängyssä jo viimeistään yhdeksältä kun väsymys oli ylivoimainen.

Olen kuitenkin ottanut tilanteest kopin ja päättänyt luopua ensi vuodelle kaikesta muusta ylimääräisestä ja keskittyä rakentamiseen ja omaan hyvinvointiin. Tällä hetkellä ajatus tuntuu todellla hyvältä 🙂 Katsotaan sitten vuoden päästä, miten onnistuin 😀 Mutta ei huolta, blogi ei ole hiljenemässä, vaan pikemminkin toivon, että muun sähläyksen loppuminen jättäisi aikaa enemmän mieluisille asioille, kuten kirjoittamiselle.

Toivotan kaikille oikein ihanaa uutta vuotta, suhtaudutaan siihen rakkaudella ja lähdetään uutta kohti avoimin mielin! Ollaan hyviä itsellemme <3

Terkuin

0

Lue myös

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.