Diagnoosi G35 Pesäkekovettumatauti

Vuonna 2013 sairastuin MS-tautiin. Olin 27-vuotias. Sairaus tuli niin sanotusti puun takaa, enkä ollut koskaan osannut epäillä mitään sellaista. Opiskelin, olin parisuhteessa, kävin töissä ja harrastuksissa, elämä oli normaalia. Olin terve. Ja sitten en enää ollut. Humpsis vaan.

Sairauteni alkoi puutumisoireilla, jotka ovat yleisiä MS-taudissa. Vetkuttelin lääkäriin menoa viikon verran ja epäilin lähinnä hartiajumia. Kun minut passitettiin terveyskeskuksesta suoraan neurologin juttusille aloin jo vähän säikähtää. Ensimmäinen ajatus oli tietysti aivokasvain ja arvuuttelin jäljellä olevia elinkuukausia. Helpotus oli suuri, kun neurologi lähettikin kaula- ja rintarangan magneettikuville ja epäilyksenä oli mahdollinen välilevyn pullistuma niskassa. Selitys kuulosti korvaani järkevältä, olinhan ollut selkävaivainen jo muutenkin vuosia.

Photo by Samuel Zeller on Unsplash

Sain ajan magneettikuville muutaman viikon päähän ja oireetkin ohittuivat lopullisesti noin kuukauden kuluttua. Elämä jatkui mallillaan, kunnes eräänä päivänä postiluukusta tipahti kirje. Minua oli yritetty tavoittaa puhelimitse siinä onnistumatta. Magneettikuvauksessa oli näkynyt muutos kaularangassa. ”Demyelinisaatio todennäköisin”. Maailma romahti sillä sekunnilla kun luin tuon lauseen, sillä tiesin heti mitä se tarkoittaa. MS-tautia. Paniikki löi yli kaiken rationaalisen ajattelun. Itku oli hallitsematonta, henki ei kulkenut, oksetti ja sydän löi tuhatta. Silloinen poikaystäväni tuli kesken työpäivän kotiin, koska ei saanut puhelustani mitään selvää itkun läpi. Tänä päivänäkin kun muistelen tuota hetkeä sydämeni alkaa pamppailla ja pala meinaa nousta kurkkuun.

pesakekovettumatauti

Sain koottua itseni ja uskoteltua, että hätä ei vielä ollut tämän näköinen, yksittäisiä muutoksia voi olla kenellä vaan, eikä se vielä tarkoita diagnoosia. Astelin rauhallisin mielin pään magneettikuvaukseen. Mutta kun sain myöhemmin samana päivänä soiton, jossa minua pyydettiin tulemaan seuraavana päivänä selkäydinpunktioon, tiesin pelin olevan menetetty. Kun lopulta olin muutaman viikon kuluttua kuulemassa diagnoosia, ei se enää hätkähdyttänyt.

Lääkäriltä lähtiessäni olin täysin turta ja sanaton. Olin sairastunut. Mitä siihen voi sanoa? Entinen elämäni päättyi siihen päivään. Kuulostaa ehkä melodramaattiselta, mutta sitä se todellisuudessa on. Kukaan ei voi ymmärtää tuota tilannetta, ellei sitä ole itse käynyt läpi. Ennen olin Maria, nyt olen Maria, jolla on MS-tauti. Sain tahtomattani elämän mittaisen matkakumppanin ja menetin vaihdossa terveyteni.

Tänään tuosta päivästä on kulunut 5 vuotta. Ja 5 vuotta on mennyt siihen, että olen oppinut hyväksymään asian. Olen käynyt läpi kaikki tunneskaalat kieltämisestä raivon kautta välinpitämättömyyteen ja suruun. En tiedä voiko kukaan sairastunut koskaan olla täysin sujut sairautensa kanssa, tuskin kukaan valitsee olevansa mielummin sairas kuin terve. Ajan kanssa diagnoosista voi kuitenkin tulla ehkä keskivertoa ärsyttävämpi partneri kuin vihollinen.

Terkuin

Lue myös

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.