Meillä on talo!

0

No lähes, vähän vielä pitää tilkitä seinää ja kattoa, mutta kyllä tätä nyt voi jo jotenkin taloksi kutsua! Ainakin se on talon mallinen! 😀

Meillä on siis saatu runko pystyyn ja kattotuolit paikoilleen. Kattotuolien nostoa oltiin itse seuraamassa aamupiknikin merkeissä ja napsin samalla hommasta vähän kuvia.

Skanditalot ovat yhdessä porukalla pohtineet keinoja, jotka nopeuttavat kattotuolien kiinnitystä ja jäykistää rakennetta. Koko hommaan meni pikkasen päälle tunti. Tunti!

On aivan huikeaa ja epätodellista, että talo on nyt valmistumassa ja tontilla on fyysisesti jotain talolta näyttävää. Millään emme meinaa uskoa, että tästä tulee tosiaan meidän koti. Homma on niin järisyttävän siistiä, että pää melkein räjähtää innostuksesta!

Oli aivan mieletön fiilis, kun ensimmäisen kerran kuljettiin talossa ”sisällä”. Rungossa näkyy jo ikkunoiden ja ovien paikat, lattiasta töröttää viemärit. Pystyy jo hahmottamaan, mihin mikäkin huone tulee. Nyt on viimeistään myös vahvistunut, että pohjaratkaisu tuntuu meille todella toimivalta ja olen todella tyytyväinen omaan aikaansaannokseeni. Toki vasta kun talossa asutaan selviää käytännöllisyys lopullisesti, mutta tällä hetkellä en tekisi mitään toisin 🙂

Samalla kiinnostus suunnittelua ja päätöksiä kohtaan on laskenut kuin lehmän häntä. Luultiin, että kaikki valinnat oli jo tehty, kun urakoitsija kysyi saunan paneeleista ja vessan lattialaattojen kokoa.

En ollut suonut ajatustakaan koko saunalle! Noh, en oikeastaan suonut vieläkään, vaan heitin lennosta, että thermohaapaa vaan joka puolelle. Paneelit ja lauteet, kaikki vaan. 😀

Laatan koosta olin peräti niin kiinnostunut, että jätin valinnan heidän päätettäväksi. 😀 Luotan heihin sen suhteen mikä sinne sopii parhaiten. Laattamallin olin kuitenkin valinnut itse jo aiemmin.

Nyt pitäisi kuitenkin meidän osalta olla valinnat tehty ja seuraavat kuukaudet saadaan vaan ihailla ammattilaisten työtä. Pihasuunnitelmia olen vähän tehnyt ja haaveillut kukkakaupoissa. Toteutus jää kuitenkin ensi vuoteen, joten autuaasti olen siirtänyt sen mielestäni jonnekin tulevaisuuteen.

Seuraavaksi lyödään eristeet seiniin ja katto pään päälle! Palataan raksan osalta muutaman viikon päästä uudestaan! Kohta pääsen jo esittelemään teillä meidän valintoja pintamateriaaleista ja kalustesuunnitelmat.

Terkuin

0

Lue myös

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.