Olen koittanut kirjoittaa toukokuun ratsastuskurssista monen monituista kertaa, mutta jostain syystä se on koko ajan tökkinyt. On myös vaikea sanoin kuvailla, kuinka ihanaa siellä oli ja tekstit ovat koko ajan kuulostaneet omaan korvaan lähinnä AsiaPentin monotoniselta ja yksipuoliselta kuvaukselta viikonlopusta. Koska kuitenkin ehdottomasti haluan kertoa reissusta, niin otan uuden yrityksen.
Matka starttasi täältä Turun suunnalta kun hyppäsin kimppakyytiin kahden muun kurssille osallistuvan kanssa. Tiina ja Leena tunsivatkin jo entuudestaan ja matka sujui iloisesti höpötellen hevosista ja elämäntarinoistamme. Jo ensimmäisten kilometrien jälkeen ounastelin kivaa viikonloppua, sillä matkaseurani oli jo niin huippua.
Parin tunnin jälkeen saavuimme määränpäähän. Kurssi järjestettiin Sappeen Ratsutilalla ja majoituimme sen yhteydessä olevassa Sappeen majatalossa. Tallia ja majataloa pyörittää siskoset Reija ja Lotta. Majatalo on sangen uusi rakennus ja majoituimme huoneissa pareittain. Samassa rakennuksessa toimii kioski-kahvila ja meidänkin viikonlopun ruokailut hoituivat siellä.
Majatalo tarjosi herkullista ruokaa ja lauantaina lämmitimme saunan ja paljun. Alunperin haaveilin tekeväni myös kävelylenkkejä tallin ja majatalon ympäristössä, mutta ilmeisesti olin jännittänyt niin paljon reissua, että sen sijaan otinkin molempina päivinä parin tunnin sikeät päiväunet..
Ensimmäisenä iltana kävimme kaikki kokeilemassa tallilla olevaa ratsastussimulaattoria, eli Simoa. Simo on oikean hevosen kokoinen, joka liikkuu kaikissa askellajeissa (käynti, ravi, laukka). Simo on myös varustettu antureilla, jotka kertovat mm. puolieroista ja painopisteen paikasta.
Kaikki meistä kokivat simulaattorin hyödylliseksi. Ei vain ratsastuksen kannalta, vaan ihan jokapäiväisen liikkumisen. Simulaattorin liike rentoutti spastisia lihaksia, paransi kävelyä, aktivoi uinuvia keskivartalon lihaksia ja mm. itselläni kertoi vahvasta puolierosta. Oikea puoleni on kokonaisuudessaan paljon vasenta vahvempi, vaikka kaikki MS-taudin oireet ovat pääsääntöisesti oikealla. Sainkin vinkin koittaa rentouttaa oikeaa puolta tasapainoisen kehon saavuttamiseksi sen sijaan, että lähtisin ylimäärin trenaamaan vasenta.
Kurssiin kuului simulaattori perjantaina, lauantaina joko kaksi ratsastuskertaa tai ratsastus ja simulaattori, ja sunnuntaina vielä yksi ratsastuskerta. Ratsutilalla on pitkä kokemus erityisryhmistä, sillä heillä järjestetään viikoittain vammaisratsastustunteja. Hevoset olivat kilttejä ja hyvin koulutettuja ja henkilökunta mitä ihaninta. Reija on opettajana rauhallinen ja hyvin selkeä ohjeissaan.
Mukanamme oli myös pararatsastuksenohjaaja Heidi, joka tekikin kyllä täyttä päivää avustaessaan yhteensä 5 ratsastustuntia lauantain aikana 😀 Siinä olisi kohonnut kunto itsekullakin juostessa paahteessa hiekkakentällä.
Heidillä oli mukanaan erilaisia ratsastusta helpottavia välineitä, kuten erikoisohjia. Hänellä on itselläänkin MS-tauti ja on hyötynyt suuresti ratsastuksesta omassa kuntoutuksessaan. Pararatsastuksenohjaajia ei ole kovin montaa Suomessa ja Heidin löytää Tampereen suunnalta.
Päästessäni ensimmäisen kerran satulaan olin haljeta innostuksesta. Neljän vuoden tauon jälkeen laukkaaminenkin tuntui sangen jännittävältä. Ja valitettavan nopeasti huomasin puutteet lihaskunnossani. Homma vaatii tiukkaa korsettia ja keskivartalon hallintaa, mystisesti omani on vuosien varrella kadonnut jonnekin.
Saatoin palavasti rakastua viikonlopun ratsuuni ja olen kaiholla muistelllut tuota kaunista hevosta.
Ratsastus ja hevosten kanssa touhuaminen on itselleni ennen kaikkea hyvin terapeuttista. Eläinten parissa kuin myös luonnossa mieleni rauhoittuu ja kroppa hellittää. Sunnuntaina pyytelin, josko saisin siivota muutamia karsinoita ja innoissani heiluin talikon kanssa. Välillä on ihanaa tehdä jotain monotonista ruumiillista työtä, jossa aivot saa heitettyä täysin narikkaan.
Kurssin aikana innostuin myös valokuvaamisesta ihan uudella tavalla. Heiluin kameran kanssa minkä ehdin ja opettelin manuaaliasetuksia. Viimeisenä päivänä onnistuin alustamaan muistikortin ja poistin kaikki viikonlopun aikana otetut kuvat! Harmitus oli aivan valtava. Huutelin apuja sosiaalisessa mediassa ja sainkin vinkit, ettei hätä ole tämän näköinen. Latasin koneelle erään ohjelman ja sain kuin sainkin palautettua kaikki kuvat! Ihan halpa virhe tuo ei ollut, mutta onpahan ohjelmat valmiina seuraavaa kertaa varten 😀
Yksi parhaimpia anteja oli kuitenkin muut kurssilaiset. Vertaistukea ei voi hehkuttaa liikaa ja on aina kiva päästä juttelemaan toisten sairastavien kanssa. Kaikilla meillä sairaus on oman näköisensä ja meillä kurssilaisillakin oli hyvin laaja skaala oireita. Kaikilla oli kuitenkin hyvin yhteneväinen mielipide siitä, että ”omiensa” parissa on hyvä olla. Ei tarvitsee selittää jaksamistaan tai jaksamattomuuttaan, eikä sen puoleen mitään muutakaan. Kukaan ei ihmetellyt kun itse vetelin aina sangen sikeät unet päivisin kuola poskella.
Neuroliitto järjestää paljon erilaisia kursseja ja tapahtumia ympäri Suomen. Itse olen ymmärtänyt vasta nyt ottaa hyödyn irti näistä. Kurssit ovat edullisia ja liitto tukee monenlaista harrastustoimintaa. Myös omia ideoita kannattaa ehdottaa rohkeasti!
Terkuin
