Baby on board! Mutta miten se tapahtui?

raskaus ms-tauti

Näin on kuulkaa päässyt käymään, minä olen raskaana ja jos kaikki sujuu hyvin elokuussa meitä on täällä kolme! Nyt eletään raskausviikkoa 15 ja olo on helpottanut sen verran, että jaksan istua koneen ääreen kirjoittamaan. Alkuraskaus ei ole ollut helppo, mutta palataan siihen myöhemmin. Nyt ajattelin kertoa, miten raskaus saatiin ylipäänsä alulle.

Olen aiemmin kertonut, että olemme haaveilleet lapsesta ja kokeneet yhden keskenmenon. Lääkitys ja sen tauottaminen on tuonut aivan omat haasteensa asiaan. Keskenmenon ja koronasekoilujen jälkeen sain lopulta Mabthera-infuusion kesäkuussa 2020 ja saman vuoden lokakuusta heltisi lupa alkaa taas yrittää raskautta. Mutta mitään ei tapahtunut. Meni kuukausi, toinen, kolmas. Aloin pohtia missä mennään vikaan. Emmekö yritä tarpeeksi? Yritettiin lujemmin. Kului kuukausia lisää. Yrittäminen söi hermoja ja välillä parisuhdettakin. Välillä päätin, että nyt ei yritetä, että jos se sitten tapahtuisi, kuin vahingossa. Ei tapahtunut.

Päästiin vuoden 2021 toukokuuhun, edellisestä infuusiostani oli ehtinyt kulua viikkoja vaille vuosi, ja vointi romahti. Koko kevät oli mennyt jaksamisen äärirajoilla, oikeastaan koko vuosi oli ollut vaikea. Töissä pärjääminen oli haasteellista ja olin jatkuvasti uupunut. Päivät kuluivat helposti täysin nukkuessa, eikä voimavarat riittäneet juuri mihinkään töissä käymisen lisäksi. Toukokuun alussa jäin sairaslomalle ja vain viikko sen jälkeen oikea raajapari heikkeni merkittävästi. Oikea jalka alkoi laahata ja oikeasta kädestä hävisi voimat. Kävely oli haasteellista, enkä pystynyt oikealla kädellä kantamaan mitään, saatika esimerkiksi avaamaan pulloja tai purkkeja. Lääkkeestä oli kulunut liian pitkä aika ja infuusio kiirehdittiin parin viikon päähän. Vauvahaaveet sai taas heittää romukoppaan kuukausiksi. Olo oli lannistunut.

ms-tauti ivf hoito

Raskausyritystä oli tuossa kohtaa takana kaikkinensa jo kaksi vuotta. Tultiin neurologin kanssa siihen tulokseen, että ei ole enää turvallista pitää näin pitkiä lääketaukoja ja saimme lähetteen lapsettomuuspolille. Yllätyksekseni jo kuukauden päästä tuli viesti mennä verikokeille ja Kimmon tulisi antaa myös spermanäyte. Ensimmäinen käynti oli elokuussa.

Mitään vikaa ei kummastakaan löytynyt. Tieto oli tottakai helpottava, mutta samalla jätti auki kysymyksen, miksi emme sitten onnistuneet raskautumaan? Lääkäri suositteli joka tapauksessa ivf, eli koeputkihedelmöityshoitoihin ryhtymistä, sillä kukaan ei halunnut enää riskeerata vointiani liian pitkillä lääketauoilla. Raskautta voi edesauttaa muillakin tavoin, kuten ovulaatioinduktiolla, jossa hormonivalmisteilla pyritään varmistamaan ovulointi, tai inseminaatiolla, jossa ovulaation aikaan sperma ruiskutetaan ohuella katetrilla suoraan kohtuun. Raskaat hormonihoidot voivat kuitenkin aiheuttaa MS-taudin pahenemisen, joten lääkärien mukaan oli turvallisinta laittaa heti niin sanotusti kovat piippuun ja aloittaa suoraan ivf hoidolla, jolloin tulos olisi ehkä hieman varmempi.

Hoitojen suunnittelukäynti sovittiin lokakuulle, jolloin lääkkeen puolesta olisi taas turvallista raskautua. Vielä viime hetket yritettiin omin avuin, mutta tuloksetta. Ovulaatiot jäi kyllä kiinni ovulaatiotesteillä, mutta raskaus ei silti vain onnistunut. Hoitojen aloitus sovittiin marraskuun kiertoon. Olin aika pahoilla mielin, että jouduimme hoitoihin ja koin syvää pettymystä. Mitä olimme tehneet väärin? Olin pelokas pistosten suhteen, sillä aiemmat pistoslääkkeet Rebif ja Copaxone olivat jättäneet traumansa. Minua huoletti myös hormonien mahdollinen vaikutus MS-tautiin, pelkäsin edessä olevaa munasolupunktiota kuollakseni ja luonnollisesti hoitojen lopputulosta. Mitä jos en tulisi raskaaksi tälläkään tavoin?

Tähän asti olin ajatellut meillä olleen vain huonoa tuuria, enkä osannut ajatella meitä lapsettomina. Tai että kärsimme lapsettomuudesta. Mutta näillä main tajusin, että juuri siitä oli kyse. Ja se sattui. Olin jälleen vihainen MS-taudille, jonka lääkehoito sotki koko ajan yrittämistä. Olin vihainen, etten pärjännyt ilman lääkettä, jonka takia lääkärit kokivat olevan turvallisempaa mennä hoitoihin. Olin vihainen, että ylipäänsä koko vauva piti suunnitella kalenterin, neurologin ja gynekologin kanssa. Tuntui, että sairaus oli taas ottanut kontrollin omiin käsiinsä ja minä olin vain matkustajana kyydissä. Takana oli yli kaksi vuotta toivoa, odotusta, pelkoa, kipua, jännitystä, pettymystä, aikataulutusta.

Kalenteri näytti kuukautisten alkamisajankohdaksi lauantaita, vielä perjantaina tein raskaustestin jos ihme olisikin tapahtunut. Ei ollut. Huokaisin ja laitoin viestiä polille ohjeita varten. Ajoimme apteekkiin ja haimme määrätyn lääkearsenaalin. Nyt se sitten alkaisi. Ei auttanut jäädä tuleen makaamaan, vaan oli nostettava pää pystyyn.

ms-tauti ivf hoito

Kohdallani lähdettiin etenemään niin kutsutulla lyhyellä kaavalla. Eri hoitomuodoista voit lukea tästä terveyskirjaston artikkelista. Pistokset alkoivat kuukautisten toisena päivänä. Viikon verran pistin joka aamu tasan klo 9 yhtä lääkettä, jonka tarkoituksena on kasvattaa mahdollisimman monta munarakkulaa. Viiden päivän kuluttua aloituksesta rinnalle aloitettiin toinen lääke, niin sanottu jarrulääke, jonka tarkoituksena on estää rakkuloiden ennenaikainen puhkeaminen. Pistokset sujuivat onneksi yllättävän hyvin! Ottaessani ensimmäistä olin kauhusta kankea, mutta kaikki sujui todella hyvin, eikä pistos sattunut lainkaan. Rohkaistuin tästä ja sain paljon lisää tsemppiä koko ruljanssin läpikäymiseen.

Viikon päästä oli käynti polilla ja munasarjat ultrattiin. Jännitin hirmuisesti, onko mitään edes tapahtunut ja taisin vähän itkeä, kun kuulin rakkuloita olevan 14 ja niin hyvällä mallilla, että pistokset voi lopettaa. Munasolujen keräys ohjelmoitiin kahden päivän päähän. Illalla enää viimeinen irroituspiikki, jotta munasolut rakkuloiden sisällä kehittyisivät loppuun keräystä varten.

Keräyspäivä koitti ja pelkäsin kuollakseni. Keräys tapahtuu alakautta ultraääniohjatusti. Tämä oli vaihe, jota jännitin koko projektissa eniten. En edes oikeastaan tiennyt miksi ja samalla monen asian takia. Monet minulle tehdyt toimenpiteet ovat menneet pieleen ja aiheuttaneet suurta kipua. Näiden jälkeen minusta on tullut aika kipuherkkä ja pelokas, vaikken sitä lähtökohtaisesti ole lainkaan. Sieluni silmin näin miten kaikki menee pieleen, saan komplikaation ja suunnilleen kuolen siihen pöydälle. Ei millään tavalla rationaalista, mutta pelko harvoin on. Olin niin hermostunut, että aloin itkemään ennen kuin mitään oli vielä edes tehty.

Tässä kohtaa haluan sanoa suuren suuret kiitokset paikalla olleille hoitajille ja lääkäreille, jotka suhtautuivat pelkooni empaattisesti ja todella pitivät minusta huolen. Itse toimenpide meni noin tuhat kertaa paremmin kuin osasin toivoa ja täysin kivuttomasti! Lääkkeet olivat kerrassaan mainiot, minulle kerrottiin koko ajan mitä tapahtuu ja hoitaja jopa piti kädestä kiinni ja rauhoitteli. Kipulääkettä sain heti lisää jos oli tarvetta ja se auttoi sekunneissa. Olin siis maalannut piruja seinille aivan turhaan. En kokenut kipua myöskään jälkeenpäin, vaikka joillekin voi tulla kuukautiskipujen kaltaisia tuntemuksia. Olin hetken seurannassa ja sain lähteä kotiin Kimmon hakemana toipumaan.

ms-tauti ivf hoito

Munasolut hedelmöitetään heti keräyksen jälkeen ja Kimmo olikin hoitanut oman osuutensa heti aamulla ennen omaa keräysaikaani. Seuraavana päivänä saimme tietää lopputuleman, minulta tyhjennettiin 15 rakkulaa, joista saatiin 10 munasolua, joista vain 8 oli kypsiä. Näistä kahdeksasta kolme hedelmöittyi. Tulos oli hienoinen pettymys, luonnollisesti mitä enemmän munasoluja hedelmöittyy sen paremmat mahdollisuudet on itse raskaudelle. Mutta kolme oli parempi kuin ei mitään ja olimme siitä onnellisia! Alkion siirto sovittiin viiden päivän päähän.

Siirtopäivänä sain kuulla, että kolmesta vain yksi oli jatkanut kasvuaan normaalisti ja siirrettäisiin kohtuun. Kahta muuta seurattaisiin vielä seuraavaan päivään ja sen jälkeen tehtäisiin päätös ovatko ne pakastamiskelpoisia. Samalla lääkäri myös totesi, että jotain todennäköisesti oli kuitenkin meissä vialla, ei vaan pystytty sanomaan mikä ja kummassa. Siirto oli nopea ja täysin kivuton toimenpide, jota sain seurata itse näytöltä vierestä. Oli aika uskomatonta, kun hoitaja näytti miten pieni valkoinen pallura jäi kohtuun hengailemaan.

Seuraavana päivänä varmistui, että kaksi muuta alkiota eivät selvinneet, emmekä saaneet siis yhtään pakkaseen jatkoa varten. Kaikki toivo oli kiinni tässä yhdessä, joka nyt joko kiinnittyisi kohdun seinämään tai sitten ei. Raskaustestin saisi tehdä 10 päivän kuluttua. Koen olevani pääosin sangen positiivinen ihminen ja yritän kääntää kaikki vaikeatkin asiat voitoksi, mutta tämän suhteen olin täysin lannistunut. Olin aivan varma, että alkio ei kiinnity ja joudumme käymään koko prosessin uudestaan läpi. Tyksissä oli menossa myös muutto uusiin tiloihin, eikä hoitoja tehtäisi seuraavaan kolmeen kuukauteen. Pohdin pitäisikö soittaa neurolle ja suunnitella tähän väliin taas lääkeinfuusiota. Suunniteltiin matkaa lappiin ja olin varma, että voin siellä normaalisti lasketella ja touhuilla, koska en kuitenkaan olisi raskaana.

Tätä odotusaikaa ei turhaan kutsuta piinaviikoiksi, koska voin kertoa, että sitä nuo kymmenen päivää todella olivat. Kerran tein raskaustestin ennen ”lupaa”, koska en vain pystynyt enää odottamaan. Se oli negatiivinen. Pidin asiaa tässä kohtaa varmana, raskaus ei onnistuisi. Koitti kuitenkin itse testauspäivä ja halusimme tehdä testin yhdessä ennen kuin Kimmo lähtisi töihin. Aamu kuudelta siis ylös ja tarpeet esiin. Varmistuksen varmistukseksi olin hankkinut kaksi testiä eri valmistajilta. Tein testit ja laitoin ne odottamaan valmistumista.

Kun aika oli kulunut katsoimme tulokset yhdessä. Ensimmäisen kohdalla en uskonut silmiäni ja kun käänsimme toisen aloin itkemään välittömästi. Molemmat oli positiiviset!! Tunne oli täysin sanoinkuvaamaton. Hoito oli onnistunut! Olin raskaana! Olisin voinut huutaa asian välittömästi koko maailmalle, koska se tuntui ihmeeltä. Meidän omalta ihmeeltä, josta olimme ja olemme edelleen loputtoman kiitollisia. Tänä päivänäkin tuntuu uskomattomalta kertoa tätä tarinaa. Pelko siitä, että tämä ihme on vain väliaikainen ei kuitenkaan poistu varmaan koskaan. Olen videoinut matkaamme ja julkaisin Instagramissa koosteen matkasta. Voit kurkata sen tästä linkistä.

ms--tauti ivf hoito

Lapsettomuus ja sen kokemus koskettaa monia. Siihen liittyy tunteiden kirjo ääripäästä toiseen, eikä sitä voi täysin ymmärtää, jos asiaa ei ole itse joutunut käymään läpi. Aihe on kivulias, eivätkä kaikki saa koskaan sitä omaa ihmettään. Se on musertavan surullista. Jos sinä, joka luet tätä tekstiä, käyt läpi lapsettomuutta sen missä vaiheessa tahansa, niin haluan sanoa sulle: kaikki tunteet on sallittuja. Se saa sattua. Se saa aiheuttaa pelkoa. Pettymystä, toivoa, raivoa, iloa. Se ei kuitenkaan määritä sinua ihmisenä. Ihmisten kyselyt saa sattua. Toisten onni saa tuntua pahalta. Kukaan ei voi sanoa, miltä sinusta pitäisi tai pitäisi olla tuntumatta. Ja jos ihme tapahtuu, siitä saa iloita. Sitä ei viedä teiltä pois ilon ja onnen takia.

Ja sinulle, joka et käy tätä tarinaa läpi, mutta tiedät jonkun joka käy. Ymmärrä, että asiaan liittyy kipua, jota ei voi poistaa millään tsemppiviestillä. Hyväksy toisen pelko, suru ja kaikki tunteet jotka siihen liittyy. Älä sano, että teidän aika tulee vielä, koska et voi sitä tietää. Olkapäänä oleminen ei ole latteuksien luettelua tai toisen tunteiden kieltämistä. Se on sitä, että kuulee toisen surun ja hädän ja hyväksyy sen. Sinulla ei tarvitse olla ratkaisua.

Me olemme päässet keskenmenon suhteen ”turvallisille vesille” ja riski vauvan menettämiseen on hyvin pieni. Pelko kulkee kuitenkin mukana epäilemättä loppuun asti. Olen myös kärsinyt alkuraskauden pahoinvoinnista sekä lamauttavasta päänsärystä ja tuntenut syyllisyyttä siitä, että meille on suotu tämä mailman suurin ihme ja minä vain valitan, enkä ole pystynyt nauttimaan raskaudesta. Että koska tämä vihdoin onnistui olen velkaa jollekin jonnekin ja kiittämätön koska en julista raskauden ihanuutta jatkuvasti. Tunteena täysin normaali ja uskon monen käyvän saman läpi. Mutta totta se ei ole. Vauva on rakastettu ja toivottu, mutta raskauden mukanaan tuomat vaivat ja olot eivät. Eikä niistä tarvitse pitää tai selvitä hammasta purren.

Kerron raskauden ensimmäisestä kolmanneksesta kuitenkin ihan omassa postauksessaan, jottei tämä teksti veny kilometrien eepokseksi. Kiitos kun luit ja kiitos koko Tyksin lapsettomuuspoliklinikan henkilökunnalle, jotka työllään mahdollistivat tämän pienen ihmeen.

Elämän pienistä asioista kaikista suurin on se,
joka pienuudellaan mullistaa koko elämämme loppuiäksi.

Terkuin

Lue myös

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.