Otsikko on klikin metsästystä. Ei löydy bikinifitness kisaajaa täältä. Mutta treenaamisesta ja liikunnasta haluaisin silti vähän huudella.
Olen aina harrastanut jotain liikuntaa, mutten ole ollut mikään himoliikkuja. Nuorempana, kun vietin hevostalleilla 75% hereilläoloajasta, tuli liikuttua huomaamatta siinä sivussa. Lannan luonti, kottikärryjen työntö ja rehusäkkien raahaaminen käy salitreenistä. Puhumattakaan siitä, että olin koko ajan ulkona raittiissa ilmassa.
Aina aika ajoin hankin itselleni salikortin ja kävin säännöllisen epäsäännöllisesti ihmettelemässä mitä niillä laitteilla kuuluu tehdä tai jossain tarjotussa jumpassa. Mutten koskaan erityisemmin pitänyt siitä touhusta. En nähnyt mitään mieltä istua jossain laitteessa hinkuttamassa yhtä liikettä. Spinning oli kaikkein naurettavinta, sillä miksi joku haluaisi pyöräillä a) sisätiloissa b) etenemättä yhtään mihinkään. Heppa alle ja metsätielle kirmaamaan.
Ulkonäkö tai paino ei koskaan ollut minulle päänvaivaa tuottava aihe. Olin luonnostaan hoikka ja aktiivinen heppailu piti varren solakkana. Ehkä vähän liiankin solakkana ajoittain.
Kun hevostouhut jäivät, alkoi paino hilautua ylöspäin. Ikäkin alkoi lähennellä kolmeakymmentä ja metabolia ilmoittaa halustaan siirtyä varhaistetulle osa-aika eläkkeelle. Ensimmäistä kertaa jouduin havahtumaan siihen todellisuuteen, että olisi vähän tsiikailtava mitä sinne suuhun lappaa ja tehtävä hiukan töitä lihastensa eteen.
Noh, minähän koitin. Koitin juoksukoulua, zumbaa, bodypumppia, sitä pirun spinningiä ja milloin mitäkin. Mikään ei kestänyt kovin kauaa ja muutamaa koitin pariin otteeseenkin kun en kerrasta uskonut.
Aloin hiljalleen stressaamaan ulkonäöstäni ja painostani. Samaan aikaan alkoivat terveysvillitykset, lehtihyllyt ja some täyttyi mimmeistä treenatuissa vartaloissaan syömässä lehtikaalia ja julistamassa miten vahva on uusi musta. Meitsin haba oli kokoluokkaa rusina. Ja on muuten edelleen.
Vuosien varrella olen ostanut treenivalmennuksia ja ruokavalioita netistä, teettänyt saliohjelman Personal trainerilla ja välillä hakenut zeniä joogasta. Mikään ei tuntunut hyvältä tai omalta, eikä kestänyt muutamaa viikkoa kauempaa. Olen kärsimätön ja kun en heti näyttänyt Victoria’s secretin mallilta luovutin.
Neuroottinen suorittajamieleni ei myöskään kyennyt muokkaamaan treenejä itselleni sopiviksi. Jos ohjelmassa luki, että treenejä on 4 kertaa viikossa ja tiistai on jalkapäivä, niin asiat toteutettiin juuri niin tai sitten ei ollenkaan. En pystynyt pysymään aikatulussa, joten luovutin. Seuraavalla viikolla ahdistuin, ja koitin kirittää treeneissä takaisin oikeaan rytmiin. Väsyin ja luovutin. ja taas kiritin. Huomaatko oravanpyörän?
Nyt olen pitänyt treenitaukoa yli vuoden. Tänä aikana olen ehtinyt pohdiskella treenihistoriaani ja mitä mieltä ylipäänsä olen liikunnasta.
MS-tautia sairastavien ei kannata vähätellä liikunnan merkitystä. Sairaus voi aiheuttaa lihasheikkoutta, spastisuutta ja tasapaino-ongelmia. Jos kunto on alkujaankin heikko, vaivaavat oireet entistä enemmän. Liikunta auttaa myös fatiikin hallinassa, niin nurinkuriselta kuin se kuulostaakin.
Mitäs sitten jos ei tippaakaan pidä liikunnasta? Tai jos kunto on jo päässyt tipahtamaan alaspäin? Fatiikki vaivaa niin, että ajatuskin treenaamisesta uuvuttaa ja hengästyttää? Hävettää mennä salille, koska on kertynyt kiloja/ ei tiedä mitä tehdä siellä/ tarvitsee apuvälinettä?
Liikkua voi monella tavalla. Ja omaa kehoaan täytyy opetella kuuntelemaan. Ei ole mikään pakko vedellä HIIT-treenejä veren maku suussa jos se ei napostele. Mitä jos heittäisit ajatuksen hikipäässä treenaamisesta ylipäänsä romukoppaan? Käy kävelyllä ja hengitä raitista ilmaa. Käy uimassa omaan rauhalliseen tahtiin. Salilla voi vaikka vain kävellä juoksumatolla tai tehdä 20 minuutin treenin parissa laitteessa.
Liikkeitä voi modifioida omiin tarpeisiin. Viime kevään pahenemisvaiheen jälkeen oikean jalkateräni tunto jäi huonoksi. Se ei estä kävelemistä, eikä näy päälle päin, mutta yhdellä jalalla tasapainoilut ja pomppimiset ei onnistu kuin ennen. Salilla olen alkanut käyttämään jumppakeppiä tukena niissä liikkeissä, joissa sitä tarvitsen. Koitan kuitenkin antaa ärsykkeitä ja treenailla tasapainoa, jotta hermot muistaisivat minne niiden kuuluu niitä käskyjä kuljetella.
Tänä vuonna haluan kiinnittää huomiota lihaskuntoon ja kehoni jaksamiseen. Terveys on tällä hetkellä etusijalla kaikessa tekemisessäni ja tavoitteenani on luoda keholleni parhaat mahdolliset edellytykset taistella MS-tautia vastaan. Mutta pyrin tekemään sen maltilla ja kroppaa kuunnellen. Kun luovuin suorittamisesta on treeni alkanut maistua yllättäen paremmin. Koska ei ole pakko. Ostin hetki sitten itselleni pitkästä aikaa sarjakortin joogaan ja nautin tästä liikuntamuodosta. Salitreenit on nyt saaneet väistyä ainakin hetkeksi. Ja jos kroppa ilmoittelee väsymyksestä niin lepään, enkä pakota sitä väkisin jaksamaan.
Avainsana taitaakin olla tuo tasapaino.
Terkuin
